tiistai 19. huhtikuuta 2011

15.-18.4.2011

Nyt oon Suomessa ollu neljä kokonaista päivää ja on ollu ihanaa, vaikka kulttuurishokkikin on taas vähän vaivannut. Toisaalta taas tuntuu, että en olisi täältä edes pois lähtenyt.

Viime päivät olen ehtinyt mm...

-syömään kiinalaisessa
-shoppailemaan kivoja juttuja halvalla
-ihastelemaan Suomen ruokakauppojen valikoimaa
-tekemään tallitöitä
-ratsastamaan
-katsomaan Big Bang Theorya "muutaman" tunnin
-siivoamaan siskon huoneen perusteellisesti
-syömään liikaa pääsiäismunia
-tekemään löytöjä vanhasta vaatekaapistani
-ärsyyntymään joihinkin ihmisiin, mutta pitämään hermoni kurissa
-tekemään mielettömiä biisilöytöjä
-tanssimaan
-saamaan reikihoidon tutultani
-värjäämään hiukset
-juttelemaan tuntemattoman ihmisen kanssa junassa 4 tuntia
-mixaamaan pahan smoothien

yms. Tässä alla vielä vähän kuvasatoa. Tänään olisi luvassa vähän autolla-ajon kertausta, vierailu mummolaan ja illalla ratsastamaan tunnille yhdelle tallille.. sekä tekemään omankin tallin työt.
























torstai 14. huhtikuuta 2011

My Morning Smoothie




Lasista löytyy:
yksi banaani
mustikoita
omenamehua
ananasmehua
soijamaitoa


Smoothiet on ihan parhaita virkistysjuomia. Nopeita, helppoja ja monipuolisia. Mmm <3


Tänään oli påskefrokost eli pääsiäisaamupala päiväkodissa ja iltapäivällä menen lasten kanssa leikkimään erään päiväkodista tutun brasilialaisperheen luo. Päivän ohjelmassa pakkauksen saattaminen loppuun, pyykkäystä ja siivousta.
Ostin eilen uudet aurinkolasit mutta käyn todennäköisesti palauttamassa ne tänään. Ne ovat hienot, mutta ei kuitenkaan ehkä ihan minun tyyppiseni.

Have a fun day!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 1 – Esittele itsesi

- Täytän kesäkuussa 22
- Olen kotoisin Itä-Suomesta
- Olen asunut pian kolme vuotta ulkomailla, olen ollut koko ajan au pair-töissä
- Minulla on ollut neljä eri au pair perhettä, jokainen niistä vähintään puoli vuotta. Olen ollut töissä Saksassa ja Norjassa
- Poikaystäväni on norjalainen, siksi olen hakenut myös Norjaan kouluun ja toivon, että tärppää ja kaikki muutkin asiat järjestyvät
- Asun tällä hetkellä Oslossa ja poikaystäväni n. 200 km etelään päin
- Minulla on huono tapa vertailla kulttureja keskenään ja miettiä Suomen hyviä puolia
- Olen laiska pänttäämään kielioppeja, mutta tykkään oppia kieltä lukemalla kirjoja tai sanomalehtiä tai ihan vain kuuntelemalla toisia ja puhumalla
- Haluaisin joskus kirjoittaa oman kirjan esim. näistä au pair-vuosista tai muuten vain jonkinlaisen elämän pohdintakirjan
- Minulla on kotona Suomessa oma hevonen (tai ylläpitoon saatu n. 7 vuotta sitten)




- Sanoin joskus ehkä toisella luokalla kaverilleni, että tästä lähin alan käyttämään vain ja ainoastaan muodikkaita vaatteita. Eipä pitänyt paikkaansa, mutta sen jälkeen alkoi kiinnostus erilaisia tyylejä kohtaan
- Minulla on aina kaikenlaisia projekteja meneillään, joita en useinkaan saa päätökseen. Alkuinnostus on kyllä suuri
- Mielestäni autolla ajaminen on hengellä leikkimistä, mutta kävin kyllä autokoulun. En haluaisi omistaa autoa koskaan, toivoisin voivani kulkea aina julkisilla, se on paljon jännempää ja ympäristöystävällisempää, sekä halvempaa
- Olen erittäin tarkka vedenkäytöstä. Pyrin välttämään veden turhaa valutusta niin paljon kuin mahdollista, niin suihkussa, tiskatessa kuin hampaita harjatessakin.
- Yritän parhaillaan opetella juomaan kahvin mustana, en oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että Norjassa useimmat juovat kahvinsa mustana, enkä aina kehtaa olla pyytämässä maitoa.
- Vihaan lattioiden pesua, se on niin työlästä
-Vihaan myös sunnuntaipäiviä - ne on turhia, liikaa aikaa käytettäväksi
- Haaveilen omistavani joku päivä sen kuuluisan "toimivan vaatekaapin"...
- Tällä hetkellä kaikki vaatteeni mahtuu yhteen matkalaukkuun ja reppuun. Loput vaatteista on Suomessa ja osa Ruotsiin muuttaneen entisen au pair-perheeni luona




- Rakastan ketsuppia, voisin käyttää sitä melkein mihin tahansa ruokaan
- Nautin ruokakaupoissa käymisestä. Tykkään vertailla eri tuotteita ja hintoja, etenkin eri kauppojen välillä. Olen valmis kävelemään vaikka muutaman kilometrin toiseen kauppaan, jos tiedän saavani sieltä jonkin tuotteen edes pikkiriikkisen halvemmalla
- Olen tosi huono matematiikassa enkä useinkaan osaa ajatella loogisesti. Joskus välähtää, useimmiten ei ja tarvitsen jonkun selittämään asiat perinpohjaisesti
- En juuri katso televisiota. Ainut mitä katson on Big Bang Theory ja satunnaisesti Dr.Phil
-Tykkään hyvin harvoista elokuvista. Jos elokuva vaikuttaa alussa pitkäveteiseltä, lopetan sen katsomisen
- Minulla on myös aika huono keskittymiskyky, jos joudun katsomaan tai lukemaan jotain pitkäveteistä juttua
- En voi ostaa herkkuja varastoon tai isoja suklaalevyjä/sipsipusseja, koska pystyisin syömään kaiken siltä istumalta ilman pahaa oloa
- Himoitsen kuivattuja hedelmiä enemmän kuin karkkia
- En ehkä enää voisi elää ilman sähköhammasharjaa
- Pyrin aina ostamaan alehintaisia vaatteita/asusteita, en taida edes muistaa milloin olen viimeksi ostanut normaalihintaisen tuotteen
- Mietin païvittäin, että miksi olemme keskellä avaruutta jonkin planeetan päällä ja elämme tätä elämää
- Pelkään veroilmoituksen täyttöä tai muita veroasioita. En oikein ymmärrä niistä mitään
- Veropapaereitakin enemmän pelkään karhuja. Tämä liittyy lapsuuden traumoihin: karhu tappoi joitain maatilamme sonneja, lisäksi muutama vuosi sitten karhu oli kesällä hevostemme laitumella ---> äiti ja isäpuoli joutuivat pelastamaan hevoset talliin, sillä itse olin pyörtyä ja sain pahemman luokan paniikkikohtauksen, kun näin sen karhun (saa nauraa)
- Olen hieman kontrollifriikki ja yritän päästä siitä edes vähän eroon
- Taru Sormusten Herrasta on ainut elokuva, jota voin katsoa loputtoman paljon
- Neljä unelmaani on tullut toteen: oma hevonen, ulkomailla asuminen, The Killersin näkeminen livenä, sekä myös mäkihyppykisojen näkeminen livenä :D




Tässä nyt muutama juttu.. Saatan lisätä vielä muita kohtia, jos tulee jotain tärkeää mieleen.

update









Ulkona oli tosiaan ihanan aurinkoista ja vihreääkin näkyy jo nurmikkoalueilla. Päälle laitoin tänään muutamia lemppareita. Farkut H&M;ltä, jotka tosin lököttävät inhottavasti. Yritän korjata tuota ongelmaa vyöllä, muuta luulen, että housut ovat yhden koon liian suuret. Kaupassa viime kesänä ne istui tietenkin täydellisesti. T-paita Cubus. Hiukset nutturan jälkeisillä kiharoilla. Tällaisissa vaatteissa tunnen oloni suht mukavaksi arkena, ainoana harmina nuo löysentyneet farkut. Voisin kirjoitella pian niistä pukeutumiseni ongelmakohdista ja vaatimuksista vaatteiden suhteen, semmonen mukava luettelo löytys nimittäin päästä.

Onsdag 13.04.2011

Voiko olla muuten hankalampaa kuin keksiä otsikkoa.. No mutta kuitenkin. Oon nähny sellasen kivalta vaikuttavan haasteen monissa blogeissa, joka on siis tällainen 30 postauksen haaste:

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Ajattelin, että voisin toteutella noista ainakin osan, kun aiheet ovat kivoja ja blogigikin on vasta aluillaan. Väliin tulee kyllä varmaan muitakin postauksia, mutta noita siis tullaan näkemään myös.

Tänään on ohjelmassa siivousta, pyykinpesua ja ...







Perjantaina siis odottaisi reissu Suomeen. Kahdeksi viikoksi ja kahdeksi päiväksi! Lähden 6.40 lennolla, herätys olisi 3.30, ihanaa...
Pitää mennä hoitamaan muutama asia Kelassa ja suorittaa autokoulun 2 -vaihe, jota niin kovasti olen odottanut.... kyllä. Samalla pääsen sitten viettämään pääsiäistä perheen ja tuttujen seurassa, sekä tietenkin Suomeen jääneen heppavanhukseni kanssa. Elämä on kyllä aivan parasta silloin, kun on jotain mitä odottaa.

Täällä satoi vettä koko eilisen päivän enkä päässyt haukkaamaan kunnolla raitista ilmaa, joten nyt taidan lähteä kävelylenkille. Aurinkokin hiipi juuri esiin ja tälle päivälle on luvattu +12...








Energiaa ja hyvää mieltä tän biisin myötä :)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Roman's Revenge - Nicki Minaj & Eminem



Tää biisi on ollu replaylla jo jonkin aikaa. Siisti kappale. Nyt hipsin nukkumaan, huomenna varmaan lisää juttua kun nyt kerta alkuun oon päässy ja saanu blogin ulkoasusta jo vähän itteni näkösen.



p.s. Oon ihan rakastunu noihin pikkukaloihin tuolla vasemmassa reunassa. Syöttäkää niitä jooko (kuvaa klikkaamalla) <3

Brand new beginning

Hei, olen Norjassa asuva pian 22-vuotias tyttönen, joka päätti aloittaa uuden blogin monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen. Toivottavasti tästä tulisi nyt enemmän oman näköinen. Lukijoille ei mitään vaatimuksia, haukkujakin siis otetaan vastaan. Teen tätä omaksi ilokseni, sillä yksinkertaisesti kyllästyin olemaan tylsistynyt "no-life" ja on päästävä purkamaan luovuutta johonkin asiaan. Sivussa olevasta pikkulaatikosta voi lukea, mitä aiheita blogi todennäköisesti useimmiten tulee käsittelemään. Voi olla, että monesti annan vain kuvien puhua puolestaan. Kiitos!












Kuvat todellakin tulee sitten otettua itse esim. vessassa tai itselaukaisimella ja perus digitaalikameralla. Nää on lähtökohdat.